sylissä uutta sävelmää.
On vain tämä hetki,
en huomista kaipaa, en
poutapilvien yli avaruuteen nää.
Uni kutittaa luomia naisen kirjoittavan,
ajatuksiin syviin vieden.
Toivoo kirjailija kirjoittavansa
tarinan maailman sylissä sykkivän.
Tänään saapuu meille helle,
se huohottaa korvaani
kaipuun kuiskauksia.
Venus sisälläni värisee
kiihkosta, hymyä huuleen,
ja kirkasta huulipunaa.
Kaikki on ehkä hyvin, enkä
kuule pilvilampaiden itkua,
ei valu kyyneleitä
alle taivaan. Minä nousen
jälleen unelmien ilmalaivaan.
Annan poutatuulen itseäni kuljettaa.
Minä hymyilen sinulle,
niin kuin vain himokas nainen
hymyilee sille miehelle.
Hänelle jonka haluaa itselleen.
Ajanalusta asti, kunnes
kuolema meidät erottaa.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti