Elämä

Minä tulin, minä olin,
minä myrskyt mykistin.
Karit kovat kiersin,
myllynkivi kaulassa
hölmönä minä olin 
sepän pajan alasin.
Minua taottiin,
ja rauta oli liian kuumaa.
Tunsin tuskaa, onnea,
ja huumaa.

Päälläni taottiin kilpaa kera sammon,
elämän juoksupyörään sain kammon.
hyppäsin pois.
Vapaana, kirjailijana parempi
minun elää olisi.

Nyt olen kuin heinäsirkkanainen,
vapaa villi karjalainen.
Runonlaulajille ehkä sukua,
itkuvirsinaisille kirjoittelen surupukua.

Ehkä elän, ehkä kuolen,
virittelen jouseen nuolen.
Siitä kyllä pidän huolen,
että lepään tuolla puolen
Anna armo ajatuksilleni,
leipä tuo lasteni suuhun.
Vedä kurttu, soita sello,
kilise villisti lehmänkello.

Aittapolulla näen Miinan
Äkkijyrkän taiteilija naisen
taistelijan Suomen kansan
elämä hänelle kivisen reen
laittoi kiskottavaksi.

Laittoi liikaa siihen kuormaa,
antoi ajan ankaran.
Sille työlle taiteelliselle
annan suuren kunnian.