Translate

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Olenko kenenkään lähimmäinen

Olenko kenenkään lähimmäinen,
kun päivä päättyy, ja ilta soutaa
lahtea yksinäisten.
Minä laulun kirjoitan,
olen kai hiukan erilainen,
pukeudun ihan omiin vaatteisiin.
En mahdu maallisiin muodin kaavoihin,
olen punapukuinen läpi eri vuodenaikojen.
Ei vaihdu väri minun vaatteiden.
Punaista, ja purppuraa, omatunto
puhtain purjein taivaanrantaan nousta saa.

Niin inhimillistä on ihmisyys,
ja roolijaot sukupolvien.
On ystäväni Rebekka suuri uhri
tunnerajojen, mieheksi syntyi kerran hän.
Nyt kantaa marttyyrin kruunuaan,
ja naisen pinkkiin pukeutuvassa 
vartalossa sombreroineen
kaupungilla pyörällään ratsastaa.

Liian paljon tunkkaisia tunteita
maailmassa piilotetaan, ja turhaan
turhuuden sädekehää pään päälle kiillotetaan.
Näin Sointulan edessä eilen sen
tunteellisen Tuomaksen, ja tunsin
kuinka epätoivosta värähti sydän ihmisen.
Minä tervehdin, ja jatkoin suorin ryhdin
ihmisjoukon ohi, vei askeleiden kulku 
suoraan Sointulaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto