Puun rungossa repaleinen kaarna
kertoi ihmiskäden jäljestä.
Lehdet vaihtoivat väriään pikkuhiljaa
juuret kertoivat tiedon puulle
lähestyvästä syksystä.
Puu kaipasi hellää ihmistä
halaamaan runkoaan,
kaarnan repivät olivat sille kauhistus.
Sillä puulla oli ihmisen sydän,
ja sielu se odotti jotain haaveillen,
Rauhaa, kaukaista seesteistä hetkeä,
hellien käsien retkeä rikotun kaarnan
yllä, maailmaa joka parantaisi syleilyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti