Unessa kuolema se kitaani työnsi
sääriluun, minä olin
taisteleva titaani,
ja tunsin oudon hajun
kalman puun.
Ken varjojansa pelkää,
ja nopeasti kääntää selkää,
näkee takanansa
haamun kallon, sekä
umpiluun.
Hullunkiilto silmissänsä,
kasvoi pahka, niin kuin känsä.
Etsi soluistani evästänsä.
Sitten tuli tohtorit,
viisaat naiset, miehet.
Hipelöivät, kopeloivat,
puristivat, nipistivät.
Sanoivat leikataan pian pois,
laitetaan patologiselle
palat paketissa.
Odotetaan tuloksia,
tuleeko sytostaattia,
sädehoitoa, vai riittääkö
parantava puhallus.
Tämä kaikki oli vain,
yksi ainoa ajan rattaan humahdus.
Odottelen nyt, kunnes
aika hetken pyörähtää,
se on vain tätä arkipäivän elämää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti