yö suuteli tähtiä epätoivon maan.
Minä seilasin surujen sataman kautta,
ja ovellani odottaa manalan lautta.
Virta vie jonnekin, olen mukana sen.
Tahtoisin ankkurin, ja halaavan lohdutuksen.
Liian hiljaa on tuo aika,
joka tiimalasissa valuu kohti maata.
Kuolema nyt ajattomuuden
kanssa häävalssiin käy.
Viikate nainen hymyilee,
on pysähtynyt aika.
Heinäkuu, herkkää surua täynnä.
Nukkua tahtoisin, parantavan unen syliin.
Herätä terveenä jatkamaan elämän tanssia,
en vielä tahtoisi mullaksi äiti maan syliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti