Meren sokeat silmät

Luonnon hautausurakoitsijat,

nuo mustat korpit pöllähtivät

ilmaan kuin suuri pölypilvi.

Varis vaakkui unelmissaan,

muisteli lämpimän maaseudun

iloisen päivän kuparista,

pronssista valoa. Sen ajatukset

velloivat tunnekuohujen kourissa.

Meren sokeat silmät öljylauttojen

alla, sammutettu elämänliekki

kalojen kuninkaalla.

Kelluu kuolleiden kalojen parvi,

niin kuin viattomat lumpeet

keskellä veden murhatun.

Minä hiljaa itken, kunnes

saapuu tunne, että niin kuin

kalat kuivalla maalla tukehdun.

Hitaasti, ääneti kulkee hopeinen kuu,

yöperhonen laaksoon laskeutuu.

Yöntähdet kultaiseen viittaan kietoutuu.

Sen näkee tähtitarhoissa lumotuissa,

maan päällä hedelmätarhoissa, sekä

hopeapajupuissa.

Jossain saasteiden keskellä luonto

taistella yhä jaksaa. Minä osaani

tyydyn, ja kuin patsaaksi hyydyn.

Katson ympärilleni turtunein silmin,

näen mitä haluan, tunnen tuulen

jostain tänne puhaltavan. @ tanninen satu