Me ollaan liian vanhoja koiria
oppimaan uusia temppuja.
Vanhoja luitani myrskyn kourissa pakottaa.
Tammikuu jäähelmiä pujottaa
helminauhaan, jota talvi roudasta rakentaa.
Pakkanen se vain vanhasta tottumuksesta
poskestani kipeästi nipistää.
Kuulen kuinka talvi öisin jäisiä siltoja
ulkona kiihkeästi rakentaa.
Tammikuu se on täysikuuta tulvillaan,
raikkautta joka aivot saa hämärän
hyssystä pikkuhiljaa luopumaan.
Valkoista kohinaa radio Euroopan
asemalta jostain soittaa saa.
Unelmat milloin, ne taas minua kantavat?
Milloin tulee se hetki, että aamut
iloa antavat, ja illat vahvaa naista kantavat?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti