Aamu pakeni edestäni niin kuin
kesäinen Timotei silti on hämärää,
kirkasta aurinkoa en missään nää.
Nainen puhumaton sisälläni asuu taas,
erakko joka sanoja vain kirjoittaen
luo maailmaan. Filosofi sanojensa
korkin pisti lujasti kiinni,
niitä sanoja ikävöin.
Odotan milloin painepullosta sanojensa
korkki pois räjähtää, sanattomien
naamakirjaan herään taas tuolilleni istumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti