Hän vielä tunsi huulillaan maun
hunajaisen teen, ja kiire
kantapäillään ajoi häntä sekaan
meluisen aamu liikenteen.
Se tee oli jumalaista Kiinalaista,
hän ystävälleen sitä suositteli maista.
Sitä joisi keisarikin, ja niin hyväntuulisena
muistaisi hellin ajatuksin jokaista alamaista.
Silloin kun aamunlapset heräävät,
ja rakkaudesta riutuvat, niin silloin
keitetään me tee. Sisällä surullisten,
vain lämpö, sekä aromit hiljaa heräilee.
Minä tämän runon kirjoitin, silloin ystävääni
muistelin: näen hänet aina palmikoin
niin punaisin. Niin lämmintä voi
olla ystävyys, kuin mitä hunaja ja tee.
Se sisälläni rauhoittaa ,silloin kuin
maailma ihmismieltä murjoo;
ajanrattaat surusta, tuskasta liikaa narisee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti