Vierelläni kulkee sielunkantajani,
sillä on sylissään myös minun
vahvat siipeni, jotka joskus
myrskynkourissa lavoistani irtosi.
Kantapäilläni paha vaanii,
kiristää askeliaan, tahtoo minut saavuttaa.
Mustaenkeli kantaa kivistä
kirjaa valtavaa, siihen sinun
nimesi tahtoo hän kirjoittaa.
Sillä olet minulle kuollut siitä
päivästä asti, kun särjit sieluni.
En koskaan enää halua sinua nähdä,
en kuulla ääntäsi. En kuunnella sydäntäsi.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti