Karkeaa kulttuuria

Väkijoukkoon kuuntelemaan jään,
läpi ihmismassojen kevään kaiun
kuulen ääntelyssä tiaisten, auringossa
muutoksen nään.
Tie on auki uuteen huomiseen,
minä riimit kirjoitan, tilaa teen 
uuden luomiseen.
Tarvittaisiin herrasmies, vaikka
rujonlainen, joka tietäisi mitä
tarkoittaa eläväinen nainen.
Tiukka oli taksinainen, ei pelännyt
edesmiestä puukko saappassaan.
Kaasupistooli kutitteli vain 
hänen siroja sormiaan,
silloin kuin vaarantunne hiipi
hänen kantapäillään.
Nykyisin hän kirjoittaa runojaan,
vielä öisin painajaisunessa joutuu
taksinratin taakse istumaan.
Ei enää pakkasessa jäädytä sormiaan,
ne sormet näppäimillä villeinä
riimejänsä rivittää.
Runoissansa epäkohtia, pahuutta kivittää. 
Kehäraakit Joensuussa me
kokoonnumme Sointulaan,
yhteisiä ajatuksiamme jakamaan.
Kovin on ohut otteeni nykyisin elämään.
Kertosäettä Pakokeinon kanssa
Koivussa laulamaan jään.
Silloinkin ajatuksen siirtyvät Sointulaan.
Karkeaa kulttuuria, uutta tilaisuutta,
lapsille opetan mitenkä kirjoitan
runon kauneimman.