Korvissa maailmasta eksyneen ,silloin soi
kaunein keijujen huilujen suloinen ääni.
Varoen minäkin nostan pääni, keskellä
talven sisälle kasvatan oman orastavan kevääni.
Minun sisälläni vuorosoinnuin melankolia,
ja taisteluelämästä soi. Orastava toivo paremmasta
kasvattaa hentoja versojaan, valkeaa niittyvillaa
unelman sisässä pyörittää ympärilleen.
Toivo pesän sisälleni rakentaa, annan sille
levollisenpaikan juuriaan kasvattaa.
Ihmiset kummissaan runojani lukevat,
ne ovat täynnä taistelua, elämää, tarinaa lohduttavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti