ruudut kaipausta loistavat , mummo,
sekä vaari ovat jo poissa.
Viihdyin niin nurkissa noissa,
vanhat hirret laulavat laulun
nostalgisen, ja alakuloisen.
Ei kiire ennen vainonnut kysyjää,
vain kahvipannu kuparinen
hellan kulmalla keittäjää odottaa.
Vaiti katson huoneeseen
tunnen kaihoa, ja ikävää.
Mitä osaavatkaan kertoa
seinät nämä, muistojeni
helminauha on tuskan kyyneleiden
pujottelema.
Nyt kuluu tunti toinenkin,
isä istuu kiikkutuolissa,
polttaa piippuaan.
Tunnen vieläkin savun tuoksun,
ja korvissani kuulen
mummon rukin lankojen juoksun.
Jostain kuulen äänen viulun
tässä ajassa vaienneen.
Mummon kitaran sointuvan äänen.
Minä vuosien kuluneiden alle
nyt ehkä taas jäänen.
Mummon halaus oli maailman
kalleinta kultaa, sekä ukin pään sisällys.
Kädellä lämpöisellä, jossa oli ehkä
hitunen kotimaan multaa.
Soita ukki viuluasi vielä,
minä kuljen kanssasi lapsena
lämpimän kesäpäivän tiellä.
Muista mummo keittää kahvia,
kohta on pirtti täynnä
pilvenpäältä karanneita enkeleitä.
Minä vielä kuljen täällä maanpäällä,
kohta luoksenne tulen taas.
Nyt tuuli laulaa, syksy nurkissa
narisuttaa taloa autiota.
Ennen oli kaikenlaista, oli rauha, ja
se sota. Oli lapsuuteni lapissa,
sekä savuava kota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti