Minuuden ääriviivat/ Self outline 2

Hallan vaaniessa nurkan takana
etsin sanoja elämäni
viimeiseen rakkaustarinaan.
Ne sanat voivat lauseita
jonoiksi kasvattaa,
niin kuin puu joka talveksi
itsensä riisuu taas.

Olen pikkuhiljaa matkalla elämäni
viimeiselle matkalle.
Vuodenkierto, syksy riisuu taas
vaahteranlehtiä iholtaan.
Tässä hetkessä, yhä kaipaan, rakkautta.
Paljon sydämeeni varastoi sisälle kesän
lämpöä, sekä valoa.
Sieluni lamppu on hetken vielä kirkas.

Minuuden ääriviivat, ne ovat
kovin venyvä käsite.
Kietoudun lauseisiin, ne
ovat kuin tooga ylläni.
Ilman niitä olen alaston,
mykkä, aivan sanaton.
Minä olen niin kuin tuuliviiri
jatkuvasti kaipaan liikettä
rattaisiini.

Syyskuun tuulet luokseni tuovat
luovia sanoja, tunnetiloja, tuoksuja,
monista eri maista.
Aamut aukaisevat aina uutimensa,
silloin ikkunan rakojen välistä
maailman virtuaali aalloille
karkaa sanojeni hetken
ilmassa kelluva lautta.

Self outline

The cold is lurking just around the corner
I'm looking for the words of my life
last love story.
Those words can phrases
each of the sequences increase;
such as wood for winter
himself takes off again.

I am little by little the way of my life
the last trip.
During rotation, autumn takes off again
Maple leaf from the skin.
In this moment, still miss you, love.
Lots of storage inside the heart of summer
heat, and light.
In my mind the lamp is still a few bright.

Self contour, they are
very stretchable concept.
Drape yourself in sentences, they
are like wearing a toga.
Without them, I'm naked,
speechless, absolutely speechless.
I am like a weather vane
I miss the constant movement of the
my wheels.

September, the winds will bring me
creative words, emotional states, scents,
from many different countries.
Mornings have broken up blinds,
when the window gaps between
the world of virtual waves
breaking my word at
air floating raft.