Aamu helminauhaa taas pujottaa, sen aikaan saa tuhat
kastepisaraa.
Niin hetkiseksi saan kaulalleni sen aamun kokoaman nauhan.
Päivän myötä,
haihtuu se pois. Niin kuin loistokkuus jo meille unta
olla vois.
Näin maailmalla kerrottaan jo uutta tarinaa. Ne tarinat
ovat sydänten
helminauhaa, vahvaa ajan muistojen patinaa. Niitä
osaavat ylpeänä
vain kantaa ne, joita muistot hellästi hellivät.
Päiväni pois kuluneen
ohi kuljin taas, ja hetket nämä muistojen arkkuun
suljetaan.
Kohta koittaa sekin aika, että tyynesti hiljaa rauhoitun.
Silloin keinutuoli ,ja liike sen on illoin hetkeni harmoninen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti