Ilta painuu unen lehtoon

Ilta painuu unen lehtoon,
sinut uniin kutsun kulkemaan.
Lapsen annoin äitimaan kehtoon,
syystuuli muistoja vain
enää keinuttaa.
Uinu, uinu silkki tukka,
kaunis poika poloinen.
Isäsi on orpolapsi,
äitisi liian alakuloinen.

Enkeliä sädekehä pään päällä
tänään kovin kiristää.
On rinnalla kivipaino
suuren maailman tuskan
rakentama se on.

Kirjailija ,nainen kuin avoin portti,
aina saranat levällään.
Taskussaan pata-akkakortti,
surusta suuresta muistuttaa.
Putoaa kyyneleet pilvien mustien,
ne on itkua
äitimaan tuskien.

Olen oman kiirastulen
maailmaani luonut,
ei se meille rauhaa anna.
Liekit kantapäillä, elon maljassa
tuskaa puolet.
En pakoon ahdistusta pääse,
ennen kuin sanoo kalman sulho:
nyt kuolet.