Aamuyöllä sanat nukkuvat
utopian uurnassa.
Hiljaisuus valtaa runoilijan
mielen, mykkähuuto
lukitsee pulppuavan kielen.
Ei mitään inspiroivaa.
Odotan sanapiikkien
vallankumousta, nousevaa
pakonomaista sanojen
marssia barrikadilleni.
Minä lauloin, kuuntelin
kuinka hukutettu nuoruus
lauloi kanssamme Paronittaressa.
Siitä hiljaisesta pienikenkäisestä,
helposta pojasta, on kasvanut
äänekäs laulaja.
Sen tiesin jo vuosia sitten,
se vain oli palautettava mieleen
uudestaan.
Ne muistot kuinka itsekin
olen muuttunut , ja kasvanut.
Lapsivaimon tie kirjailijaksi,
se oli kivinen, ja arvaamaton.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti