Kauniinkaipauksen sen peittävät kyyneleet.
Eivät tänään enää lapset leikikkään,
he tuijottavat näyttöpätteisiin.
Digitaaliaika saa valon silmistämme sammumaan.
Lapsensilmät ovat kuin silmät vanhuksen.
Jotain kallista ajanrattaisiin hukattiin.
Ihmiskunta se näkee samaa painajaisunta.
Minä yöt unissani itken, kunnes herään silmin
särkevin.
Sisälläni ruostui jo toive paremmasta uudesta vuodesta
pois.
Ei auta joulukorttien toivotukset, parempaa uutta vuotta.
Ei minulla ole enää jäljellä tulevaisuutta, sammui se
viimeinenkin ajatus järkevin.
Elämä on vain sumua mustaa, vailla ainoatakaan
valonpilkahdusta.
Elämän sisälläni pikkuhiljaa sammuvan nään,
taas on keskiyö, ja unessani itkemään jälleen jään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti