Emme ikuisuudeksi synny tänne kukaan,
kohta minä lennän ylös taivaalle
otan sieluni linnunradalle mukaan.
Minä petyin elämään, jo ennen kuin
se osaltani kunnolla alkoikaan.
En koskaan surujani osannut hukuttaa
viinaan, en kotiutunut asumaan kapakkaan.
Esi-isienkiroukselta ei voi välttyä kukaan,
pahaa verta suonissani virtaa.
Ei mafiaa suvustamme kai todellisuudessa
päässyt kukaan. Isoikä rautaa takoi,
aseita palkeillaan puhalsi, ja hiilet punaisena
hehkuivat.
Pahaa verta sisälläni virtaa,
sairaat geenit virranvietävänä lainehtii.
Elämä ei sitä voi antaa pois,
eihän hätäillä vois, rakkaus sammui
jonnekin katuojaan. Minä aivan turhaan
eiliseen nojaan, pysähtyi jo aika kohdalleni.
Kellot liianhitaasti, tai liian nopeasti eteenpäin
käy.
Mihin jäi se aika jossa ei suru eikä katkeruus ulospäin
näy?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti