Onko helppo olla kokijana ansojen,
kun leirinuotiolla soi laulut Romanien ?
Johonkin vähemmistöön kuuluu meistä
jokainen. Ympäristö kysyy siihen sopeudutko,
sitä kysymystä suorin ryhdein pakenen.
Sanoitko minulle jotain varjoissa sotain?
Elämä se kiskoo minua kauas jonnekin,
pois toisista, ystävistä, joita vihasin tai rakastin.
Tänään silmäkulmaani kyynel valuu,
sisälläni alkaa kaaos elämän, josta
päiväpäivältä ymmärrän aina yhä vähemmän.
Ikuinen rakkaus se on
sieluni vankila.
Kaikki ajatukseni jäivät sinun luo,
se tunne on syvä upottava, hyllyväsuo.
En löydä enää itseäni,
ei minua enää olemassa olekaan.
On vain pata joka soimaa,
kannetonta kattilaa.
Ympärilläni vain epätodellisuus
kasvattaa omia siipiään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti