Maailma se on suuri puisto eksyneiden.
Kuinka voin neuvoa heille tien, kaiken
totuuden? Tuskaa ei voi tappaa,
ei maahan pois piilottaa. Alkuja loppuja
ihmisten, missä on kliseet eilisen?
Rakkaus se raippana selkääni lyö,
siinä on sisällä karkeusraipan ikuinen katumustyö.
Kohta taas uusi vuosi vaihtua saa,
Suomineito 2014 vuodelle, niiaa taikka kumartaa.
Ei sen väliä, olen täällä seassa eksyneiden.
Me täällä sokkoina hapuilemme erossa
toisistamme, viha, rakkaus, sota se on
kiistakapulamme.
Minä virheitäni täällä kadun, kirjoitan
laulun, runon taikka sadun. Elämä se
sisälläni kummituksenhahmon saa.
Öisin otsaluuhuni kivun suurin nyrkein se kolkuttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti