Voin kuulla kuinka itkun keskellä nauraa maa.
Se vain on hysteeristä tirskuntaa. Riisuin turhan
rihkaman sieluni päältä, niin syksykin silloin
tuntuu keväältä. Valvoo sisälläni yksinäisyys,
odottaa, että oveeni kolkutetaan. Olen valmiina
avaamaan, sinut sisälle huoneeseeni laskemaan.
En tiedä miksi, yksinäisyys on luotu päälle maan.
Minä ja mielikuvitukseni ollaan kahdestaan,
laitan runoissani sanat peräkkäin tanssimaan.
Huoneessani on hämärää, kuljenko tietä oikeaa,
vai väärää? Onko missään mitään päämäärää.
Eilistä ei kaivata saa, huomista huutaa
katakombientuulet,
missä käytävässä askeleet kuulet?
Missä eksyksissä kulkee hän, joka haluaa itselleen
ystävän..
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti