Niin minä sitä toivoin, että sataisi sitä jumalista
lunta.
Sillä peittyisi koko meidän luomakunta, niin
valkoiseen
lakanaan maailman kietoisi äitimaa. Minä kaipuulle,
yksinäisyydelle osaan vain vahvat siivet rakentaa.
Istun, ja odotan vaan milloin saapuu ilta, ja voin
käydä pimeänviittani sisälle nukkumaan.
Kuinka kertoisinkaan lapsilleni, etten mitään iloa
enää tässä elämässä nää. Tahtoisin, niin tahtoisin vain
jo luovuttaa, lentää kauas pois taivaanrannan taa.
Tämä on itsekästä, ilottoman naisen kaipuuta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti