Vain välähdys

Huuhtele vain sade minua, minä olen pesunkestävä.

Vilustun vain silloin tällöin, muuten pysyn jaloillani.

Minä muutuin naaraskarhuksi keskellä pimeyden,

käperryn pesääni nukkumaan.

Rinnalleni en kaipaa sotajoukkoa raivosta hehkuvaa.

Sisälläni asuu oma palkka-armeija, joka reviirini rajoja puolustaa.

Hellyyden keskellä olen taas niin kuin heikko peikko,

reviirini rajat surutta raiskataan.

Minä vihasta hehkun, hiljainen maa tänään tuudittaa

kuumeista lastaan. Minä surun, ja kuumeen keskellä houria saan.

Kohta jäätyy jo maa, minä vilttiä ympärilleni kiedon tiukempaan.

On aika skorpionien luolastaan ulos marraskuuhun laahustaa.

Katson liekkiin kynttilän, ja sen valossa näen kuin pikakelauksena

koko minun elämän.

Liian nopea oli ihmisyyteni lento, ohitin jo aivan liian paljon vuosia.

Enää on vain vähää aikaa jäljellä.

Vain välähdys, se oli meidän elämä. Kohta sammuu minun tähteni taivaalla.

Lennän elämästä pois sillä petollisuuden ilmalaivalla.

@  tanninen satu