Kaamoksen keskellä minä, ja kuuroporo.
Jäätyneiden kyynelten
kuivunut noro.
Silmät poroni hohtavat
sinistä kultaa,
kun sen kaivaman jäkälän
alta
nousee routaista multaa.
Kuukkelinäänen jostain
kaukaa kuulen,
harmaata harsoa ilmassa
riippumassa.
Hiihdän pimeässä hiljaa,
muistelen
kesäistä niittyä, kypsänä
hohtavaa viljaa.
Poroni kello ääntä pimeyteen
antaa,
hanki on vahva, se jaksaa
Rajavartiostoon
minut kantaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti