Marraskuussa

Marraskuussa tuulet ,kuivat huulet kosteutta kaipaavaat.

Sinua jälleen mietin nyt ujouttasi olen pohtinut.

Marraskuu vallan mahdoton, kaduilla kulkee nainen

yksinäinen liian itsepäinen rakautta myöntämään.

Valmis olisi hän ujoutesi kauas pois työntämään.

Maailmaan mahtuu pimeyttä, satavaa märkää vettä.

Seesteistä rauhaa ilman kiirettä. Kesän kaipuuta

kesäyön usvaa, rakkauden ,himon kosteutta.

Tässä pimeydessä näen kaiken paremmin,

kun aurinko ei liikaa häikäise tätä maailmaa.

Ovat päivän säteet poissa, on maailma nyt menniskäisten maa.

Jätän ikkunan raolleen, se on turvapaikka pienen

päivänsäteen tulla sisälle huoneeseen.

Sen kohmettuneen pienen vartalon käärin villapeitteeseen.

Keitän kuuman höyryävän kamomillateen.

Tunnen pimeyden kesellä että minun siipeni ovat

voimakkaat ilmaan nostavat, hyvin kantavat.

Nämä pimeyden päivät kätevät sisäänsä salattua rakkautta.

Ne paljon iloa meille antavat, jos osaa ottaa

pimeyden harson reunasta kiinni. Silloinkin voi

unelmoida, olla villi kuin villiviini, voit olla realistinen

tai hukkua unelmiini. Se melankolia voi olla upottava suo,

jos et sinä tule pitkospuita minun luo.

Suruni se puhjeta voi kukkaan kauneimpaan;

muuttua sanoiksi laulun, pimeimmän Suomen maan.