Ruostunut ankkuri

Minä hetkittäin luulen että sinua lemmin,

sitten sinä jostain taas löydät sen ujouteesi pakenevan omanjengin.

Ei kukaan tuota ujouttasi voita, se etäisyyttä välillemme liikaa kasvattaa.

On välillä haaveeni liian suuret, silloin ikävä kasvattaa maahan kaipuuni

vahvat juuret. Sinulle kaiken tahtoisin antaa,

se kaikki vain uppoaa suohon, liikaan ujouteen.

Nyt on pää nollattu, eilisenhaamut ovat poissa,

riuhdoin itseni haaksirikon jälkeen laivaan huomiseen purjehtivaan.

Ruostuneen ankkurin heitän laivanpartaan yli.

Kai jostain vielä löytyy se paikka yksi ainoa syli, joka vain minua odottaa.

Voit tehdä minusta paremman naisen, sinun kiihkeän alamaisen,

joka ei huomaa muita miehiä ollenkaan.

@ tanninen satu