Luoja nähköön sen,
nurin-niskoin
naisen
mieli käännettiin.
Yksinäisyys ylitti
uutiskynnyksen.
Paperilyhtyjä
sytytettiin
palamaan, ne
nousivat
ilmaan.
Sammuessaan
putosivat
kanavaan.
Itselleni suutun,
olen se kiimainen
kameleontti
Simputuksen maailma,
läpi kävin,
ruotuväen elämän.
Kävin siellä,
kävin täällä,
yksin olin siellä
liukkaalla jäällä.
Ei se riitä, ei
mistään löydy
sitä sammakkoa,
josta
suudelmalla
prinssin luoda vois.
Toimittaja Heilin
sen,
käänsi naamalleni
peilin sen.
Kameraan sai
oikean valon
salaman.
Kysymyksensä
kysyi,
mitkä runoilijan
Jokelan
kohtalosta on
mielipiteet?
Olen nainen,
jonka sanat
tihkuu sympatiaa,
sisälläni on
omatunto.
Ikävä, suru
Jokelan kohtalosta
velloo mielessäni,
sellainen,
riutunut on minun omakunto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti