Hän oli minun lapsuuteni sankari.
Silloin oli aika nousevan nuoruuden.
Sisältäni vieläkin sama ihminen,
joka on yksinäinen, salaa maailmaa rakastaa.
Pääni on täynnä tyhjää tuulenhuminaa.
Kaikki ovet ovat maailmalle auki.
Rakkaudesta rikos suunniteltiin,
minut elinkautiseen tuomittiin.
Olen ruhjeilla tuhansien kolhujen jäljiltä,
edessäni sortuva maailma makaa.
Sinut minun unissani määrättiin kulkemaan,
ovi paratiisiin edessäni sulkemaan.
Olen liian turta, en enää välitä
mitenkä muuttuma maailma minulta pois karkaa.
Niin kauas isoisäni tie joskus toi
Sisiliasta, kylmään pohjolaan.
Kohta taas talvi edessäni on, minä
jalkani maahan lujasti poljen,
siihen talven sohjoonkin pehmeään.
Suomi sisälläni nyt on, se on
palelevien sielujen kotimaa.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti