Kunnioittaen Juicemaisesti

Se hetki on nyt, olen täynnä ladattua virtaa.

Aamuun herää hän. Näin nainen kirjoittaa sydänystävälleen.

Ei mua enää piestä, ei nyrkkiä ei miestä.

Joskus pelosta vapisin, nyt en valu koskaan

enää pelonhiestä. Voi sitä orjaa, naista norjaa,

joka pitkään kantaa pelon iestä.

Valokirkas taivaalta sydämeeni paistaa,

elämä, vapaus sitä saan maistaa.

Katselin ulos, tuumin massaan sekaan vaan.

Tahdon haistella raikkaita kesätuulia noita,

katsella ukkosella salamoita.

Minä kirjoitan uuden säkeistön,

joskus käärin sen sointuihin, ja säveliin.

Näin se rullaa, ja käy ei aamulta iltaan

vielä tietä näy. Lipuu elonlautturin lautta

tuhannen virrankautta. Minä eksyinkö

galaksilla tähän maapallon atmosfäärinvaloon.

Poistan edestäni ilkeät kielet, hän

elää kallossani. Minä Juicea lasiini laitan,

pyörin tässä maapallossani.

Vielä vihreän saunavastan taitan.

Riimit oivat, kohta korvissamme jälleen soivat.

Hän juurensa minuun upotti, Mollaa opasti

neuvoja antoi. Laulujensa siivillä yli karikoiden turvaan kantoi.

Niin on suku Leskisen, vielä en ole leski sen.

Vielä elää hän, jonka kanssa sormuksia

kauan sitten vaihdettiin.

Runoissani usein nainen liukuu yli rajan,

rakentaen sydämeensä onnenmajan.
Tulevaisuus etsittävä se aikaportti yli ajan.

@ tanninen satu