Sointulaan

Hiljaa kotioven suljin, kuljin liian

horjuvin askelin.

Vettä satoi, askeleeni johtivat

silloin Sointulaan. Sinne me

kehäraakit, ja nouseva taiteellinen

sukupolvi aina yhteen piiriin

raahaudutaan.

Siellä on kestävä kehä empatian.

Sieltä aina löytää kuuntelijan,

kompuroija tukijan.

Elän taas päivä kerrallaan,

kun on edessäni tiukkapaikka

jalat vievät Sointulaan.

Sydämestä lämpimästä nämä

sanani kumpuaa.

Tämä matka ihmisen,

se vaatii puhallusta rikkinäiseen.

En säälillä, katkeruudella

mitään täällä tee.

Minä runoni sinulle lahjoitan,

ne riimit Sointulan sointuihin rakennan.

Silloin, kun maailma satuttaa,

voi siitäkin kauneutta riviin kirjoittaa.

@ tanninen satu