Aivomyskyjen pyörteessä

Sinä olet painomusteena minun paperillani.

Luen sinua, kuin kirjaa. Mikä kumma

minua tänään viiraa. En pysy kanssasi

tasapainossa, ajatukseni aina siinä

kirjoittavassa Ainossa.

Minä kirjoitin sinusta 1000 runoa siis,

liikaa sanoja rakkaudesta.

Paljon merkittyä sanoiksi kirjattua puhetta,

paljon suurta tunnetta.

Tätä kirjailijanaisen rakkautta,

kadotettua verta, ja lihaa.

Aivomyrskyjen pyörteistä tarinaa,

ennen kiikkutuolinnarinaa.

Tahtoisin vielä kulkea käsi kädessä.

Kertaalleen kuolin jo pois,

kävin kuolemanrajalla portteja kolkuttelemassa.

Ei Pietari päästänyt vielä sisälle.

Elämän ansioluetteloni ei ollut

vielä loppuun asti kirjoitettu.

Persoonani pehmittäminen on vielä kesken,

se on osa sen yksinäisen lesken.

Minä olen huono taistelussa luovuttamaan.

Huono tunteitani pakkasen kylmyyttä vastaan huovuttamaan.

Vielä salaisuuksia täynnä on mieleni,

suljettu lukolla on puhekieleni.

Silti minä vielä kirjoitan, tätä mantraa elämän.

Sisilian Oliivilehdossa geenini huutavat

keskellä salaperäisen hiljaisuuden.

Silloin, kun sinä eteeni saavut niin

aika muuttaa muotoaan, niin kilpaa

hehkuvat kuu, sekä aurinko.

Ne eivät pysty koskaan kanssasi kilpailemaan.

Ei ole suurempaa tunnetta, kuin

tunteeni sinuun.

@ tanninen satu