Soihdut ne palavat läpi yön,
on viileää liekit hiukan lämmittää.
Jatkuu tämä tylsä elämä,
mykkään lauluun tippuvat lamaantuneet huulet.
Vieläkö joskus saapuu aamu,
jolloin onni edessäni häämöttää.
Maa akselissaan jatkaa tanssiaan.
Mies häipyi, kun kesäloma alkoi.
Hän hävisi jonnekin, Tuulakin
lattialle jäi, viime näkemälläni konttaamaan.
Haavojani en enää nuollakaan osaa.
Sydän lyö vielä hetken.
Iskujen särkemän, itsetuntoni riekaleet
tuulessa leijana heilua saa.
Et kyyneltä silmäkulmissani nähdä saa.
Hammasta purren kohti huomisen
koittoa nousevaa.
Silkkiä olit vain sylillinen,
minä huivin kiedon siitä uumalleni.
Minä unohdin jo kaiken joutavan,
tyhjänpäisen rupattelun.
Minä olin se liehuva liekinvarsi,
hän oli loppuun poltettua puuta.
Parhaat ystävät ne kulkevat
riemulla rinnallani, vaikka joskus
on horjuva askele heilläkin.
Umpikujaa, toivottavasti ei
en toivo suuria, kun ei pienintä
onnenmuruakaan voi omistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti