Jatkakaa tuulet matkaanne

Käsissäsi kitara surua valittaa, siinä soi utuinen d-molli.

Niin tässä maailmassa kiinni ei ole

soittajansydän, irti ajasta soittaa Lankisen Olli.

Hiljaisuutta, sekä puhdasta voimaa,

soi entisajan kohteliaan miehensydän.

Minä jälleen pieneksi kasvan uudestaan,

niin sointuja täynnä on sen kylmäntuulen syli.

Jälleen hämärä käy yli maan,

hämähäkinseitit kasvavat sisällä seinien.

Muistan kuitenkin vielä sen, muistot eilisen.

Lapsuustoverit, heistä monet muuttuneet

ovat jo mullaksi maan.

Minä tiukasti pilvilinnani rakennan,

ja tartun kiinni Otavan loistavaan sakaraan.

Jatkakaa tuulet matkaanne, viekää minut

sinne missä on äitimaansyli, sen elämisenkehto.

Niin herra Heinäkuu, illat sammuvat jo

harmaaseen hämärään.

Ilman päämäärää käy tuulenlapsen tie.

Minä sytytän niemensuuhun nuotion,

poltan siinä kaikki huonoimmat muistot

kaikilta elämänvuosilta.

Mitä tekisin yhdellä ihmiselämällä,

jos saisin siihen tien uuteen rakkauteen;

toisen  mahdollisuuden.

Miltä tuntuu olla vahva, tulla ensimmäisenä

elämänpelissä maaliin. Mikä on heikon

naisen tai miehen osa?

Saanko vielä sen uuden tilaisuuden,

vai joko matkani pää mitattu metrein on.

Varjot pimeyden meitä kantavat,

kun saapuu taas syksy, sinuun katson

anovasti, vaieten.

@ tanninen satu