Hän

Hänen hiuksensa olivat onttoa kultaa,

huulet täynnä suloista yllätystä.

Kätensä lämpimät jättivät jälkeensä

niin monta kaipaavaa silitystä.

Hänen sielunsa häikäisten hohti, se valo

oli puhdasta kuin New Yorkin vasta satanut lumi.

Hänestä minä häikäistyin, se ollut mikään hetkellinen uni.

Nyt minä levotonta unta nukun,

lauttani vierii kohti  viimeistä elonmutkaa.

Siinä välillä virranveden, ei ole

koskaan pysähdystä, ei lainlaatijan sakkotutkaa.

Hän sanoi, ettei luovu meistä kummastakaan.

Hän sanoi ettei kauan enää kestä, kun eroon

vie toisesta naisesta päivä uusi.

Minä alkanut en kanssaan siihen rumbaan,

en voinut olla miehen toinen nainen salatuin.

Olen nainen paskamainen, joskus herttainen.

En koskaan kelpaa kenellekään.

Päivä jokainen onhan samanlainen, päättyy yöhön

kyynehtivään.

@ tanninen satu