Kesänlapset

Kesänlapset kahdestaan ,kesänläpi kuljetaan kohti loppukesän hämärää.

Minä sinun kansasi jo tahtoisin piiloutua, jonnekin heinäkasaan kutsuvaan.

Sinuun vuosi vuoden jälkeen aina rakastun,

vuodet vaikka jatkaa kulkuaan.

Sinä pysyvän majasi tein sydämeni huoneeseen

viileään. Niin turhaa ylpeyttä kannamme

hartioillamme, se on oikutteleva oinaiden tie.

Se puskien läpi, kallioiden, risukoiden vie.

Minä sinulle jotain tunteellisesti kerron,

vastaat siihen aina niinkö.

Niin lukittuna ovat tunteeni minun,

sydämesi kylmään huoneeseen.

Ei tämä tunne sammu kai milloinkaan,

vaikka tahtoisin, niin tahtoisin luovuttaa viimeinkin.

Niin taistelua on tiemme yhteinen kivinen,

ei siellä sijaa ole oinaiden vallankahvoille.

Niille, lianvahvoille kahdestaan.

Usein on vaikeaa elämäänsä arvostaa,

niin pieniä onnenmuruja kerätä saa.

Voi yksinäisyys sydämeen syntyä liikaa rakastamalla.

Vaellan heinäkuun kylmässä yössä

yksinäisyys suuren vallanmuurin sisälleni kasvattaa.

Sankareidentöitä on valvoa yksinäisiä

kesäöitä. En ikävöi mitään en ketään

koskaan enemmän kuin sinua.

Irrallamme lentelevät mielemme maailmalla,

saman taivaankaaren alla.

Joskus istun taivasalla, kirkastakuuta tuijotan.

Mielelläni olisin naarassusi, voisin ulvonnalla

maailman huomion hetkiseksi valloittaa.

Näillä maailman yksinäisten teillä

ei ole mitään sijaa särkyneillä enkeleillä.

Musta sulkani vain tuuleen karkaa,

kauas lennähtää, kyyneleideni läpi

en huomiseen enää nää.

@ tanninen satu