Metsässä jokaisella puulla on
oma henki,
se on öisin enkelinkirkas,
kevytsiipinen
kuin lentävä marenki.
Epätoivoni keskellä kuumeessa
kuolemaa
suutelen, tunnen kurkullani
kosketuksen
kalman miehen kauneimman.
Sisälläni voimattomuus tänään
kasvattaa
omia siipiään, opettelen
uudestaan istumaan.
Tuntuu turhauttavalta se
tunne, että
joskus vielä voimistuisin,
kevyin siivin lentäisin.
Olisin se kevään
kevytkenkäinen keijukainen
maailmaa rakastava vahvanainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti