Elämä lakkaa jo lyömästä minua.
En enää tahdo vavista iskujesi alla.
Tahdon olla vapaa, lentää kotkansiivin
taivaalla pilvien hattaralla.
Tänään päätäni minä vaivaan,
ajattelemalla, ajan akseleiden
jatkaessaan spiraalinmuotoista
liikettään avaruuden ikkunan takana.
Putosin selästä, Odinin hevosen,
se tästä villistä elämästä.
On noustava heti jälleen ratsuni selkään,
mutta huomista tänään täällä pelkään.
Tahdon nousta vielä ylös tähtiin,
linnunradanaidalla me kohdattiin, nähtiin.
Aika jo ylitseni ajoi, rakastuin se tunne
ei minusta katoa kai milloinkaan.
Se sisälläni niin kauan palaa,
kunnes on aikani silmäni ummistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti