Yön hellimmän taas nähdä sain,
yö kauneimman unen voi joskus
katsottavaksi antaa.
Sua rakastan,
sua unistani pois päästä en.
On rakkautesi jäänyt tatuoituna
sieluni pintaan.
Sen omakseni talletin, kai
hintaan liian kalliiseen.
Yönunen hetken olin onnellinen,
olin sielultani kevyt kuin
perhonen.
Kaste sä olet myös aamun sen,
mi nousee päivää nousevaan.
Jo taivas kirkastuu,
aamun pimeys soutaa pois.
Tuon katseen jossain nähnyt olen,
on silmissäsi surun kaivo
pohjaton.
Kerran taas päivä kirkastuu,
hymy huulillesi pujahtaa,
niin kaunis on silloin
jälleen kesäinen maa.
Kai tuska joskus haihtua voi,
kokonaan silmistämme pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti