Syttyy jo valot Joensuun
aamuun nousevaan.
Varjot yön aamun myötä katoaa,
rakkaus elämään se
pimeätkin päivät
kätkee halauksen sisään.
Joensuu, niin paljon
merkitset,
synnyinkaupunkini,
kaunis, iloinen.
Sen sisältä voi löytää joskus
kauneuden,
kun uusi aamu koittaa.
Puut jäisetkin,
ne rakkautta osaavat osoittaa.
Kohtaa yksi näistä,
ystävistä heikkopäistä.
Hullutellaan pitkin päivää,
naurussa, iloissa ei
huolen häivää.
Joensuu on nyt ja tässä
HELMIKUUTA viettämässä.
Karjalainen hullu kansa,
pistämme nyt parastamme.
Ryhti ylväin,
ryhti parhaan,
herään tänään
ani varhain.
Kotikaupungilleni runon
kirjoitan.
Rakastan valkeaa hankea,
kesäöitä, Ilosaarta
vuodenajankierossa.
Rakastan yksinäistä ystävää,
joka toria jossain ylittää.
Rakastan raastavaa tuskaa,
rakastan sitä kesäyönusvaa.
Rokkikansaa joka
hetken kesällä täällä
vaeltaa.
Rakastan niin kauan,
kuin aikani maailmasta
pois koittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti