Vuodet antavat, ottavat enemmän.
Minä kaiken vähitellen menetän,
meidät ylpeydestä alastomaksi
riisutaan. Ennen kuin tuonen
tuvalle matkataan.
Muistelen vain aikaa, kun
sinut ensikertaa näin.
On aika riisunut komeuttasi
käsin raivokkain, silti yhä sinua
rakastan.
Yhä olet timanttina, majakkana
sielussain.
Mitä yhteyttä voi olla naisella
Joensuussa,
taikka maassa hunnutettujen
maailman.
Ollaan kaikki naisia, emme toivo
päällemme poljettavan, emme
alistettavan
polkuja elämän.
Nyt on nykyaika Kalevalan kansanmailla,
uutta tarinaani kirjoitan.
Sisälläni näen sen samea ikkunan.
Siitä voin kurkistaa ulos pahaan
maailmaan,
sinne missä kansakuntia
riistetään.
Näen kidutetut ihmiset tuskissaan,
näen kuinka naiset hunnutetaan,
miesten vallan alle raskain
korkosaappain
potkitaan, ja poljetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti