Ikävää

Minä aika ajoin sinusta

unta nään. Se lievittää

hiukan tätä kaipausta,

tätä ikävää. Nyt, kun luonto

taas kevääseen herää,

ja aurinko kehrää sitä kultaista

lankakerää.

Minä sinua liikaa ikävöin,

olet mielessäni ehkä

päivin öin. Siksi uneeni

saavut elämään, siinä

unessa taas seuraan elämää.

Päivät ovat yhtä mustaa

mantraa, turvallista seksitöntä tantraa.

Minun kaulassani painaa

myllynkivet ikävän,

tunnen kuinka hartiani

painuvat kumaraan.

Kuinka ryhdittömäksi

ajan myötä muutun.

Valtatiellä elämän,

minä joka kuopan,

läpi kurarapakon ryömin polvillani.

Kiinni tartuit sieluni peiliin,

sinusta sen olisin halunnut

sen isän lapsilleni.

Sen kokoelämän kestävän

rakkauden, sen heilin.