Putoaa lehdet puitten
kuolevain,
Ne sanat ei sisältäni näy,
jotka ei ulos paperille
tietänsä käy.
Luonto värejään tuhlaa
ruskaan loistavaan.
Sisälläni Suomenkieli soi,
kuin satakieli sanani
riimeihin ankkuroi.
Kukat jotka sinulta sain,
ne maljakkoon kuivui,
värit niissä yhä loistaa
vain.
Aamusuihkussa vesi
rinnoillani
tanssii noin. Vuoren olisin
valmis
siirtämään, vuoksi rakkauden.
Jostain jos vain löytäisin
sen,
miehen joka vei minun
sydämen.
Ne spanielinsilmät unissani
minua tuijottaa, en millään
kuvaltasi rauhaa missään saa.
Aivoni sieluni kankaalle
sen aina yhä uudestaan heijastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti