Kuljen puistossa eksyneiden.
Sumua, hämärää, en missään
ystävää, valonkajastusta
enää nää.
Hautaudun huoneeni
kalmistoon,
en aio liikkua juuri minnekään.
En tunne kaipausta päiviin
huomisen, sisälläni on
vain varjot tuskan.
Käytän kaiken aikani
sen pois luomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti