Yö kietoi minut
siniseen samettiin.
Sinä et tullut
sitä pois riisumaan.
Mua saa tuijottaa,
en sitä huomaa.
Voi sitä luojan luomaa,
joka kyntää samaa
tuskanuomaa.
Minä heräsin,
unet runoni laivat
taas maailman aalloille
ankkuroi.
Toiveeni on loppuun
palaneet,
en enää toivo
mitään.
En vierelleni
löydä enää
ketään,
en siihen tilaa
enää tee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti