Kun jälleen saapuu ilta

Kun jälleen saapuu ilta, elämässä levonhetki lyö.
Minä päivistäni taas helmen nauhaan pujotan,

niin teen se uudelleen, ja uudelleen kunnes

tunnen viimeisenkin säkeen elämäni helminauhasta pois katkeavan.
Koskaan murehtinut en ole päivää yöksi tummuvaa:
En päivää, joka jäi jo aikaportin taa, en päivää tulevaa. Ylväin suorin ryhdein kuljen vain,

sitä viimeistä päivääni kohti vaeltain.