Hiljaista on,
yksin aina olla saan.
Muistan jostain kaukaa sen,
kuvan muistoista rakkauden.
Huuman rakkaudesta
tunne ain,
sitä kirjoitan
ulos mun runoissain.
Muistan kesäaamun
surullisen niin,
kun olin hukkua
kaihonkyyneliin.
Huuma rakkauden
täyttää sielussani kruunun
sen,
mi kirjoittaa kauniit säkeet
rakkauslaulujen.
Olen nainen tuhansien
suloriimien,
kuljen tietäni surullista,
kaihoisasti hyräillen.
Aikakaan ei voi tuskaani
vaimentaa,
muistojani se hiukan voi
laimentaa.
Sateen jälkeen,
nurmet pisaroista sateen
auringonvalossa hetken
kimaltaa.
Rakkaus välillä kahden
ihmisen
kuoli liian aikaisin.
Lyijyarkun alle,
sinettilukoin se piiloon
haudattiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti