Saturuno lapsille, ja lapsemielisille

Kuun kraatterissa nukkuu

se villikissa. Silkkisissä

viiksissä vikisee se tuuliviiri

jossa pyörii kuunhiiri

hopeanvärinen.

Ääni hiiren,

on kuin hunajaa,

jota mehiläiset

herkkänä kerää.

Kohta kissa herää,

venyttelee hetken,

etsii kultaista auringonkerää,

jota voisi käpälissään

pyörittää.

Silkkisen kureliivin

sitten ylleen nyörittää,

vieterihiirtään

hetken pyörittää.

Sitten aika on

suuren kuutamon,

luoda taikojaan.

Luoda aikaa maan,

saada laulamaan,

nuo suuret kollit

maaliskuun.

Aidallaan jo istuu

kollikissa unelmissaan,

nimeltänsä Jukka-palmu.

Lippa-lakki silmillään,

kuvaamassa musiikkia

filmillään.

Eiköhän tämä otos

jo, riitä lisää tulee

niitä kuutamoisia öitä,

tehdä näitä lemmentöitä.

Katson sinua

Katson sinua tarvittavan kaukaa,

en halua olla tunkeileva.

Silmän ruokaa,

katsoa niin miestä,

kaunista, komeaa.

Eeva maistoi joskus omenaa,

se minun sielussani tunteen

tämän aikaan saa.

Lanteilleni kerään kaikki

helisevät kolikot,

sekä tiukukellot,

etten sinua vain loukatuksi

saa. Kuulet ne ja

pääset pakenemaan.

Minäkuva

Iltarusko nilkutti

pois yön alta.

Jo saapui uusi viesti

avaruuden ikkunalta,

sen lauloi taivaallinen

satakieli.

Se ylpeys, suuri peikko

luolastaan,

ei suostunut sen kauneutta

kuulemaan.

Sulki korvansa hän,

rakasti pimeyttä enemmän.

Menninkäisen lailla,

oli tuomittu pimeyttä

rakastamaan.

Minä keijukaisten sukuun

synnyin kai maailmaan.

Avasin sen ikkunan,

mistä kuuluu laulusatakielen.

Tunnistin sen maailman,

tartuin lujasti kiinni

siihen ovenpieleen.

Mikä käy sisälle taiteen,

luomiseen, ja on alku

tuskan sekä kauniin huomisen.

Juice tarjoili minulle mehujaan,

sen taivaan poutapilven alta.

Missä on paikka levonmaan,

ja sananvalta lahjana Jumalalta,

tai saatanalta.

Minä olin Molla kuutamolla,

tai kanelityttö tehosekoittimessa,

ei tätä kirjoittamisen lahjaa

minulta voi riistää pois.

Se toimii, helteessä sekä pakkasessa.

Hiljaista

Hiljaista on,

yksin aina olla saan.

Muistan jostain kaukaa sen,

kuvan muistoista rakkauden.

Huuman rakkaudesta

tunne ain,

sitä kirjoitan

ulos mun runoissain.

Muistan kesäaamun

surullisen niin,

kun olin hukkua

kaihonkyyneliin.

Huuma rakkauden

täyttää sielussani kruunun sen,

mi kirjoittaa kauniit säkeet

rakkauslaulujen.

Olen nainen tuhansien suloriimien,

kuljen tietäni surullista,

kaihoisasti hyräillen.

Aikakaan ei voi tuskaani vaimentaa,

muistojani se hiukan voi laimentaa.

Sateen jälkeen,

nurmet pisaroista sateen

auringonvalossa hetken kimaltaa.

Rakkaus välillä kahden ihmisen

kuoli liian aikaisin.

Lyijyarkun alle,

sinettilukoin se piiloon haudattiin.

Lohduton

Jäi kuvasi kiinni

minun sieluni ikkunaan.

Sitä tuijotan,

aina yhä uudestaan.

Asuu sielussani levottomuus,

on onnellisuus

pelkkä mahdottomuus.

Kirjoitan sinulle

runon,

aina yhä uudestaan,

ja uudestaan.

Aamu ei puhu minulle

mitään uutta asiaa.

Päivä ei lohtua suo,

rakkautta ei se luokseni

koskaan tuo.

Ilta ei kuiskaa mitään

lohduttavaa,

odotan turhaan

sanaa armahtavaa.

Hiljaisuus mykistää

minut, sulkee sanojeni arkun.

Lukitsee kannen kiinni,

luo sinetin sinisen

kiinnittää unelmiini.

Olen lohduton,

keinun aalloilla ajan,

ylitän mykkyyden,

sanattomuuden

tuskaisen rajan.

Unohduin mä varjoon

Unohduin mä varjoon,

pimeimpään nurkkaan

katseilta pois piilouduin.

Yksinäisyyden umpikujaan

syvälle uin.

Aina omatunto sanoi

puolustukseksi jotain,

jää nyt vain kotiin

sohvalle makaamaan.

Et ulosmenolla pysty

toisen kohtaamista

takaamaan.

Sut mä aina halusin,

silti sua piileksin,

menen nurkkaan

pimeään,yksin istumaan

kun sinut illalla

jossain nään.

Ja yö siirtyy pois radaltaan

Ja yö siirtyy pois radaltaan,

aamuun aika kiiruhtaa,

jo unestani herään,

oli yöni taas suuri

kaihon karavaani.

Uneksin vain sinusta,

jos olisit minun,

kun valot on

sammuneet.

Olisit minun viimeinen

keitaani,

niin olisin

muutakin

kuin kaihon karavaani.

Olisin valmis myymään

minun vapauteni,

jos sä olisit vain mun.

Sano jo hintasi,

ennen kuin epätoivooni

tukehdun.

Jokainen päivä on

päivä ystävien,

sisälläni asuu silti

rintarinnan rakkaus,

sekä kylmä syys.

Rinnan alla levottomuus,

tahtiin sydämeni lyö,

alkaa päivä uusi,

sekä luomistyö.

Hetkittäin

Siipeni jo uni katkoi pois,

sielu enkelin jos lentää

vielä vois.

Maistanut olen elämän

maljasta, pisaran liian

huumaavan.

Se juoma jalat altani

viedä sai. Rakkauttako

pisaran maistaa sain?

Hetkittäin taas ikävä

yllättää. Se sydämessäni,

harhalyönnin aikaan saa.

Silloin en halua muuta

kuin kutistua pieneksi,

kerälle sikiöasentoon

käydä nukkumaan.

Voin yöuneni mä menettää,

ajattelemalla sinua.

Anna mun hetken aikaa,

kulkea rinnallasi,

olla silmissäsi ihminen.

Tahtoisin niin syliisi

rauhoittumaan,

kun ikävä suunnaton

yllättää. Niin sekaisin

sinusta on maailmani

tää.

Sä olet tähti

En ole enempää blues,

en enempää down.

Ravistelua silti

tarvitsisin, hereillä

olla hetken tahtoisin.

Niin nukuksissa

tämä elämäni villikissa,

nukkuu savannilla yksinään.

Yöllä vain yksinäisen

tähdenlennon nään,

ikkunaani tuijottamaan

sitä pitkään jään.

Sä olet tähti mulle

elämäni taivaalla.

Minä olen sinun maailmassasi

pölyhiukkanen.

Näkymätön,

huomaamaton,

se aina osani mun

täällä maailmassa on.

Näsäviisas

Nyt ei ole meriselityksen paikka.

Tiedän sen, että aina erehdyn,

ehkä vastaan, jos kysytään.

Muuten katoan,

mystiseen valoon.

Hallussani on sananvalta,

joskus putoan tosi

korkealta.

Tosinaan, on parasta

ryömiä riman alta.

Sanon nyt A, se on täysin

kamalaa,

se minun a voi joskus olla

öö, silloin olen aivan töttöröö.

Näsäviisas, naivi nainen,

en ole ollenkaan avonainen,

suljen jotain sisälleni.

Piilottelen paljon pimeään,

ajattelen hänen nimeään.

Ilmoille en sitä sano,

vaikka kuinka iski jano.

Osaan olla hiiren hiljaa,

viilipytty viileänä.

Pinnan alla suuri palo,

lavaa täynnä koko onkalo.

Ne haaveet

Ne haaveet ei päästäni

läpi näy,

päivä taas iltapäivää

kohti laiskana käy.

Mies lippalakkinsa

alla ujouttaan piileksii.

Joskus arasti pienen

hymyn luoda uskaltaa.

Muuten mies,

hattunsa alla

piilossa osaa murjottaa.

Pysähtyi minun junani,

asemallasi jäädä

vahingossa kai sain.

Se oli silloin kai

hetki lauantain.

Hiljaisuutta,

ennen kuutta,

kysymyksiin vastaillen.

Pelokkuutta aivan uutta,

mykkyyttä kai kuuntelen.

Olen niin kuin piilosilla,

näkymättömissä ;

siinä valokeulan valon

alla. Muille olen

näkyvissä, sulle

pelkkä kujakissa.

Maaliskuuta odotanko,

sitten aidan päältä näyn,

kuuta kohden lemmenlaulun

mouruamaan valittavasti käyn ?

Taas lennetään

Tämä päivä ontui radalleen,

minä nousin päivään yksinäiseen.

Viimeyönä oli tuska, sekä kipu

mulla täysin ylityönä.

Taistella sain kanssa sen,

tuskanviitan karkean,

tai pehmoisen.

Maanantai malttamattomana

hetkeen kiiruhti,

nousi aurinko taas maailmaan.

Sydämessäni esiripun nosti

vain tuo kaihonkaravaani.

En ole taikuri,

en osaa tehdä taikojakaan,

runoja vain rustailen.

Ennen aikojaan,

ne maailmalle lennähtää.

Käsistäni riimit tuuleen

karkaavat,

on silti minulla ehkä

lumottu ääni.

Hän patajätkä korttipakastaan,

taas on karkumatkallaan,

hän aina vain voi sekoittaa

minun pääni.

Tähän runooni taas

puran tätä ikävääni.

Menin näkyväiseen kiintymään

Menin näkyväiseen kiintymään,

nyt lasken kyyneleeni nää,

kun yksinäisyys mua kyykyttää.

Sydämeni tänään nyyhkyttää,

se epätahtiin lyö,

pilvilinnani suolle rakensin

meni hukkaan kaikki

utopian luomistyö.

Sinut aina halusin,

vain unelmaani suurta

yksin kalusin.

Se vaan menee niin,

hän jota sydämeni rakastaa,

olen hänelle aina pelkkää ilmaa vaan.

Jos et vielä tiedä sitä niin,

sut mä aina haluaisin,

jos vain sun mä joskus saisin.

Purjehdin nyt elämässä

Missä toiset löytää

kliseen,

minä löydän uuden

riimin sen,

jonka kanssa hetken vikisen.

Sitten runooni sen lisäilen.

Purjehdin nyt elämässä

eksyksissä,

on kirkas päivä,

taikka sumuinen.

Milloin kadotin valon sen,

majakkani viimeisen.

Minä hapuilen sun vieressäsi

ystävyyttäsi kerjään,

kun koira luutaan odottaen.

En tahdo sinua koskaan

elämästäni kadottaa.

Sinä viet usein minut

suureen seikkailuun,

mitä tajua minä en.

Olen takanasi varjonasi,

olen näkymättömissä,

kun käännät pääsi

olen vain piilossa

kuin kantapääsi.

Vaikka joka paikassa

tässä elämässä.

Sanojeni välissä

nimesi kirkkaana soi.

Sielussani hymysi,

kirkkaana valona purppuroi.

Tahtoisin iloa kengittää

Tahtoisin iloa kengittää,

sepän lailla ahjoon puhaltaa.

Saada sen hiipuvankin hiilloksen

kipinästä liekkiin hehkuvaan.

Siihen mielikuvaan,

lisään vielä värin laavan hehkuvan.

Toivon niin tämän

rakkauden maailman

jossakin jatkuvan.

Voisit uskaltaa

Voisit uskaltaa kokeilla,

sopiiko sinut ruuvit

minun jenkoihin.

Ei ujous auta näihin

ihmisuhde juttuihin.

Ei sinun tarvitse olla

pelloissasi,

sillä en aio sinua

kokonaisena niellä.

Olet vain se kirkas majakka

mun öisellä pimeällä tiellä.

Ei sinun tarvitse olla

niin ujo, eikä katkera,

en sinusta liikaa mä

halua.

Haluan vain tarttua kiinni

käteesi, olla se lohduttava

olkapää, kun majakassasi

ei  riitä jakaa valoa enempää.

Silmä sekä sielu

Silmä sekä sielu,

loputon nielu,

luoda elämää.

Kantaa sisällään

sydäntä sykkivää.

Se on jotain,

varjoissa sotain,

lisäännymme.

Lisää tykinruokaa,

herrat kansalle nyt

huokaa.

Iranin naisista rohkein,

miehistä komein,

voi laulaa kuraojan

karaokessa surkeimman

äänen. Hunnun alle

tukahtumaan jääneen.

Sodan jaloissa matka

kotiin on liian pitkä,

pakolaisleirien mustat

varjot. Ne ovat matkallamme

koti, jossa ei ole sijaa

rakkauden asua.

Ei paikkaa rakentaa kotia,

ja te kansan pahat päättäjät

rakastatte vain keskenänne

sotia.

Muistojemme työtä

Teemme muistojemme työtä,

yksinäiset sylikkäin.

Olen näytelmäni tähti,

pääosassa tämän murhenäytelmän.

Usko lähti, sulki sydämeni uksen.

Toivo sydämeeni asumaan

vielä jäi, enkelini kanssa käsikkäin.

Elämä, sekä minä, pyörimme akselissa

tässä, samassa olemme kiertämässä.

Kiertoradalla yksinäisten,

pyörimme kaukana toisistamme.

Rakkaus se on kadotettu

paratiisistamme.

En rakkaudesta koskaan

nouse ilmaan enää.

Aamuyössä Otavan tähtivyössä

yksi surullinen tähti mua tuijottaa,

näyttää kieltä, sekä pitkää nenää.

Sinulla on syötävän kauniit korvanlehdet,

niitä nälkäisenä, unessani himoitsen.

Olen kalkkistenrunosuoni,

elämäni teatteriksi

luoden, sinullekin siitä

jonkun sanan suoden.

En ole laiska

En ole laiska,

vaikka aina tuhlaan

aikaa. Maalaan taivaanrantaa

runoillani, hämmennän

maailmaa sanoillani.

Anna mun olla

tällainen, taivaanrannanmaalari

punahiuksinen.

Uin sanojen virrassa,

riimeistä riutan rakennan.

Kellun kevyessä kliseessä,

on hyvä olla sanojeni kanssa

kuutamolla.

En yksinäisyyttä tunne en,

on minulla nämä sanat,

luovaa energiaa,

riimit tulevaisuuden.

Kiellän rakkauteni

Kierrän kuin yöperhonen,

liekehtivää kynttilää.

Minä usvaksi muutun,

sinuun unohdun.

Yö piilottaa minut

varjoihinsa saa.

Rakkaus joskus

sammua saa,

ehkä vielä kerran

saan rakastaa.

Syksy saapuu,

putoaa lehdet puiden

kuolevain.

Kävelen ohitse

tuon suihkulähteen,

jossa vesi kuohuaa.

Loputon päivien virta,

joskus tiensä päähän

käydä voi.

Katkaisin kahleeni,

nainen kyselee

josko mies sinkku

olla vois.

Ei vastausta

mistään saa,

miehellä ei ryhti riitä

siihen, että

kysymykseen

aina vastataan.

Kiellän rakkauteni,

en suostu sitä,

edes itselleni

myöntämään.

Taas saapuu pimeys

Taas saapuu pimeys,

sulkee meidät huoneisiin.

On aika mennä levonmaahan

uinumaan.

Taas siiven alle enkelin

nukkumaan.

Niin taas yö koittaa,

huoneeni hetkeksi hiljenee.

On suljettuna kansi

pianon sen,

josta soitin

viimein kauniin sävelen.

Nyt lasken tämän päivän

esiripun alas,

huominen taas saa

nostaa ylös sen.

En tahdo päättää

päiviäni säälinkyyneliin.

Kaikkeni jo tässä

elämässä mä annoin.

Kaiken heikkouteni,

elämä uhrialttarillesi

eteesi , näkyville kannoin.

Kyinen pelto

Tunteet kauneimmat voin tulkita

vain omin kyynelin.

Kuule sulho kun minä laulan,

laulan niin kuin laulujoutsen.

Lemmestä luritan,

laulun rakkaudesta

rajattomasti ääntäni korotan.

Äänen ilmoille lasken,

immen ilmattaren.

Meren seireenien kuoron,

ulos päästän.

Sulle lauluni kertosäkeet

säästän, ilon ilmoille

vain kerran päästän.

Kalevan kansanpoluille,

nykyaikaan sovittelen,

soinnut suloäänen.

Äänen ilman yli kantavan,

virran vietäväksi antavan.

Kynnä Seppo Ilmarinen,

kynnä kyinen pelto,

niin minä olen omasi.

Olen tytär Louhen hento.

Äitini loihtii kyllä kyitä

lisää, ennen kuin saapuu

talvinen sää.

Taste the love

Taste the love,

I lost it again, and again. I am a devils woman,

in the fire dancing in my heart.

The angels magic that makes

 , my round on my head.

The weight all the pain are one

 moment on sleeping  midnight`s sun.

You're sleeping in my head,

the night is dark and I am laying

in my bed.

Touch, me in my had is full of pain.

And your finger's in the my fallen soul.

Look, look in the candle light

See in the flame of orange colour`s

And my life is our lie`s

Taste the love

The angels magic that makes you number one

I am a monster because I can`t born you a own son.

© satu tanninen

Minä

Isä aina tahtoo pojan siittää,
pettyi pahanlaisesti,

kun pahansisuisen tytön

aikaan siittiöillään sai.

Pappi kastaa vettä päälleni

valelee, luojaa kiittää äiti kai.

Olipa kerran, sen nimekseni sain,

päivänä toukokuisen sunnuntain.
Mutsi kädet yhteen liittää.

nyrkkiin ne usein puristaa,

tahtoo tyttöänsä

kovin sormin tukistaa.
Sitten siitä kiittää,

luojaa kai.


Väärennetyin kortein isä pelaa,
yhteiskunta kelaa sitä vain.
Me aina paikkakuntaa vaihdetaan,

kun patakortin salaa isä

vetää hihastaan.

Sen piikkinä hän tuntee

omassa lihassaan.

Isä soittaa sähkökitaraa,

äiti hanurista täysin on.

Mummoni sisältä hän on

kultaa, ukki sydämeeni

hopeasijan kai sai.

Ukki hauska juoppo on,

muurari niin voittamaton,

viulunsoittotaidoltaan

täysi korttihai.

Minä ensimmäisen miehen,
kanssa joudun heti naimisiin.
Menee neitsyys, aviomies sai sen,
ja siunaa itseään.
Olin naivi lapsivaimo,

se on onnetonta matkaa kai.


Sanoo hän, itseenne menkää,

kuvitelkaa. Pitkä mies

minut saa, rakastumaan itseensä

hän. Hän minua kuin kukkaa

kämmenellään pyörittää,

hän laulunsa minulle laulaa.

Iäksi hän sydämeeni asumaan

jää, vaikka vuosikymmeneen

emme toisiamme nää.

Toisen kerran pappi sanoo

aamentaan. Jatkan tätä

elämää. Mukaani on tarttunut

neljä suloista prinsessaa.


Minä sekoon runoiluun,
laulujani alan esittämään.
Mutta ennen pitkään duuriin,
lauluni , siihen  soimaan jää.
Mieheni sekoaa toiseen naiseen,
sanoo minulle goodbye .

Sanattomuus

Jäi leijumaan välillemme outo

sanattomuus

kun sota väliltämme loppui

Jo sydämeni unohtamaan

sinut kokonaan tottui.

Niin onhan se täysin

väärin,

että toisen voi

kokonaan unohtaa.

Välillemme hiipi kylmyys

se meitä nyt erottaa

Kun kyyneleeni kuivuivat,

ja viha suuri kauas väistyi pois.

Taas silmissäsi aloin

näyttää enkeliltä,

minä en sinua

vain voi kunnioittaa.

Niin paljon pahaa

me yhdessä osasimme

vain rakentaa.

Tässä

Tiedän että sinua mietin

vaikka kaikki on

jäänyt alle vuosien patinan.

Sinä löysit tien minun sydämeeni,

sinne sinut vuosikymmeniksi

lukitsin.

On liian myöhäistä

pyytää sinua poistumaan

sieltä, poistumaan tältä

yhteiseltä

maailmantieltä.

Tässä elämänpelissä

on vielä viimeinen kortti

kääntämättä,

se viimeinen on pataässä.

Vielä auringonlaskuni aikaan,

minä muistan sinut,

niin kuin äidit muistavat

lapsiaan.

Rakastan sinua platonisesti,

joskus rakastin,

niin kuin nainen

miestä rakastaa voi.

Ehkä jossain

Ehkä jossain eksyksissä

löydän tämän tieni toiseen

ihmiseen.

Aina elämä vie minut

seikkailuun,

jota tajua koskaan kai en.

Olet tähtenä siellä taivaalla

jossakin,

minä olin se hän,

joka rakasti sinua

pienestä pitäen.

Minä olin se Molla

kanssasi kuutamolla.

Synnyin silloin maaliskuuhun,

jälkeen yli vuosikymmenen,

siitä silloin,

kun sinä synnyit.

Silti tiemme joskus leikkasivat

hetken toisiaan.

Rakastimme elämää,

niin kuin isännät ehkä loisiaan.

Lämpö rinnan, liike ranteen,

niillä piirrän nimesi taivaankanteen.

Elämässä maanpäällä sinä

tulit tutuksi tuskan joka ikisen,

muistan sinun otsan tuskanhikisen.

Minä vielä täällä maanpäällä

vielä hetken vikisen.

Minä sateenkaaren näin

Minä sateenkaaren näin,

sen spektreihin hullaannuin.

Kuljin avopäin tuulessa tukka

hulmuten,

kun sinuun silloin tutustuin.

Nyt osaasi kai tyydy et.

Olet elokuinen vanha leijona,

ja reviirisi mua ahdistaa.

Kokokesä kotiveijona,

se miehestä kai mehut kaikki

ulos puristaa.

Tahdot olla minulle,

se tähkäpäiden päälle

nouseva suuri kuu.

Tahdot olla mies voimakas,

jolle Tarzankin on vain kumiluu.

Elokuun puolella

Elokuun puolella,

alan ajattelemaan huolella.

Luonto tekee kuolemaa,

talvea varten.

Sato kypsyy,

alkaa elonleikkuu.

Tuuliviiri villinä

vielä keikkuu.

Olen kypsää viljaa,

hyräilen nyt vain

hiljaa.

Korjaa minut

talteen, pois.

Lämminhetki vielä olla vois.

Kaiho syttyy rinnan alle,

melankolia tahtoo ulos maailmalle.

Olen kypsä, kyllin hyvä,

sisälläni tunnesyvä.

Ajatusten alttarilla,

uhrirunot kirjaa varten.

Nyt on hetki,

olla hiljaa,

ajatella aurinkoa

illanruskoon laskevaa.

Vielä elän, vielä virtaa

suonissani villiveri,

villikiihko.

Annan ehkä virran

viedä,

vielä en sitä tiedä.

Milloin turhaa on jo

puhaltaa tuulen,

kohti hiillosta hehkuvaa.

Kaaos

Luovuus vaatii syntyäkseen

jonkinlaisen kaaoksen.

Tuulentupaan pyörin mukaan,

siellä sulle runon lupaan.

Menen, ja tulen, mutten

mennyt minnekään.

Ympyrässä tässä,

olen yhä pyörimässä,

hihassani pataässä

pahoja tilanteita varten.

Maailma, se yhä pyörii

ympyrää, galaksissa tässä

minä täällä, sinä siellä

jossain olet mierontiellä.

Antaa tämän virran viedä,

mitään en nyt mistään tiedä,

ketään en nyt hetkeen siedä.

Sillat poltan takanani,

uudet eteen rakennan.

Kaaoksessa tässä,

hihasta pois pataässä.

Peliin pistän parhaat kortit,

avaan kaikki onnenportit.

Herttaässä peliin tarttuu,

kaikki hyvät kortit

käteen tarttuu.

Arjen harmaus

Arjen harmauden hukutan

runohuntuun.

Tänään herään suuren

melankolian tuntuun.

Tyhjyyden viitta

hartioideni yllä,

ympäröi minua tylyllä syleilyllä.

Maailma en vastaa sinulle kyllä,

ei juureni onnellisuuteen tänään

yllä.

Tahtoisin utopiamaassa

käydä kävelyllä.

Tuntea onnen tähdet

päittemme yllä,

elää hetken vain pelkällä

syleilyllä.

Kohta

Kohta putoaa lehdet,

puitten talveksi kuolevain.

Haaveeni ei minusta

päälle päin näy.

Aika vuodenkiertoineen

ylitseni aina käy.

Mies kosinnan

esittää.

täysin maailmani

sekaisin hämmentää.

Minä tuskassani

mietin minkä vastauksen

hän saa.

Tahdon tästä

nousta jaloilleni,

varpailleni niin kuin

soittorasian balleriina

tanssimaan.

Yksijalkainen tinasotilas,

minuun kai rampaan

naiseen rakastui.

Sumusta kasvat silmät

Sumusta kasvat silmät,

kaksi lyhtyä majakkasaaren.

Nuuskamuikkusen lailla,

tahdon olla villi, sekä vapaa.

Vaeltaa vuodenaikojen

mukaan,

puhaltaa huuliharppuun.

Silloin, kun synkkyys

ryömii kuristavalla

otteella sammuttaen

ilon sielustani.

Ne päättäjät

Ne päättäjät,

pukevat valheet totuudenkaapuihin.

Saavat uskomaan,

sen kaiken oikeaksi,

keinoin kavalin.

Valhe totuudeksi verhotaan,

se meille mantran lailla hoetaan.

Aaveet eilisen,

on kuvastus peilin sen,

mikä valheet totuudeksi

peilaa pinnaltaan.

Me sitä lumoa ja taikaa,

valheellisuutta ihaillaan.

Laulu kaihoisa

Laulu kaihoisa niityllä soi,

kitarakin kielillänsä

vaikeroi.

Päivän noustessa väistyy yö,

nauran murheeni pois,

taivaalle nousee joukko

poutapilvien.

Taivas on sinivalkoinen,

auringonloiste kohtaa ,

kruunaa sen

taivaan poutapilvien.

Varjot selän taakse jää,

koivunrungot silmissään

pyöriin nainen ympyrää.

Tanssii hän ,oksat tuulen sylissä

keinuu niin.

Hiukset hulmuaa,

tarttuu tuulenpyörteisiin.

Minua tänään jännittää,

perhoset parvineen,

käy tanssiin yllä kedonkukkien.

Yksin tänään olen niin,

tanssin villiin unelmiin.