Nousen kanssa auringon,
ikävä mun sua niin paljon on,
katoaa unet pois jonnekin.
Olen tuomittu kaipaamaan,
me eri kiertorataa kuljetaan.
Sydän itkee ikävää,
ei aika voi sitä sammuttaa.
Niin kuin virta kohtalon,
poissa sielustani suuri pala olo.
Olen minulle varjo auringon,
kaipaus, hohde kuutamon.
Kyyneleitäni et koskaan sinä nää,
jään kulman taakse kyyneliin.
Näkymättömään kiinni jään,
se jokin jota kaipaan niin,
hukkuu öisin jonnekin.
Suuren liekin sammutin,
kaipauksen hiillos leimahtaa
öisin pimeän kanssa kilpaa
hohtamaan.
Yön tuulet siihen puhaltaa,
en koskaan voi sua unohtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti